17.11.2013

Vapaapäivän harrasteita.

Viimeisimmän postauksen innostamana täällä päässä on tänä viikon ainoana vapaapäivänä innostuttu kirpparilöydöistä ja askarteluista. Karkkibuffa ei nyt välttämättä ole se akuutein asia hoidettavien listalla, mutta toisaalta jonossa ei ole juuri muutakaan välitöntä pohtimista vaativaa, joten miksipä ei keskittyä siihen, mikä juuri nyt inspiroi. Järkeilin myös niin, että karkkibuffa on ehkä kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen asia, jonka suhteen ei tule muutettua mieltään sen seitsemään kertaan ennen häitä (eipä!), joten sitä varten voi hyvin ryhtyä hamstraamaan jo tarvikkeitakin. Tässä muutama kuva sunnuntain aikaansaannoksista:


Parhausmiehen lähetin tietenkin heti karkkiostoksille "kuvausrekvisiittaa" hommaamaan.  



Noihin paperipusseihin ihastuin ikihyviksi ja saatoin ehkä vetää pienet överihehkutukset, mutta onhan ne nyt siis aika mageet! Sisälle laitoin perus lasitölkin, jotta pysyy paremmin pystyssä sitten, kun niihin laittaa karamellejä. Kylkeen voisi liimata esimerkiksi otteita sulhasen suosikkisarjiksesta Korkeajännityksestä.  



Lasipurkit löytyivät omasta takaa, joten näiden askartelujen kustannus oli käytännössä tänään hankkimieni lusikoiden hinnan verran, eli huimat 50 senttiä. Periaatteessa koko buffan voi halutessaan toteuttaa yhtä kustannustehokkaasti. Pienellä lisärekvisiitalla buffaan saa vielä kaipaamaani kioskihenkeä. Ja onhan tässä melko monta kuukautta aikaa hioa suunnitelmia, joten eiköhän tästä hyvä vielä tule. ;)

3 kommenttia:

  1. Toi paperipussi-idea on ihan huikea! :) Varsinkin noihin sarjiksiin yhdistettynä. Nää ei todellakaan tunnu "niiiiiiin 2013" -meiningiltä, vaikka karkkibuffetia toki on näkynyt suunnassa jos toisessakin. :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää oikein hyvältä ja taas tuli todistettua, että pienellä rahallakin voi saada upeata aikaan :).

    VastaaPoista
  3. Nuo paperipussit on hienot! Tosi hyvä idea! :)

    VastaaPoista